Nuori yrittäjyys 

Nuori Yrittäjyys ry (NY) on voittoa tavoittelematon yhdistys. Se tukee yrittäjyyskasvatusta tavoitteenaan saada nuoret tunnistamaan ja hyödyntämään omat kykynsä - tekemällä oppien.

Vuosi yrittäjänä on suunnattu peruskoulun 9.-luokkalaisille, lukion ja ammatillisen toisen asteen ja sovellettuna ohjelman korkea-asteen opiskelijoille. Ohjelma suoritetaan osana oppilaitoksen opetusta. Opinto-ohjelmassa perustetaan lukuvuoden ajaksi oikealla rahalla toimiva miniyritys (NY-yritys). Oppilaat käyvät lukuvuoden aikana läpi yrityksen kaikki vaiheet perustamisesta yrityksen lopettamiseen.

Nuoret saavat oma-aloitteisesti suunnitella yrityksensä liikeidean sekä toteuttaa sen mukaista yritystoimintaa lukuvuoden ajan. Lukuvuoden aikana yrityksen pyörittämisen lisäksi tehdään toimintasuunnitelma ja osavuosiraportti, esitellään oma yritys alueellisissa Uskalla Yrittää -semifinaalitapahtumissa ja laaditaan tilinpäätös ja toimintakertomus. Vuoden lopuksi valitaan parhaiten menestynyt yritys kansallisessa Uskalla Yrittää -finaalissa, johon valitaan alueiden parhaat yritykset.

PAM-Security NY on perustettu Nuori yrittäjyys ry:n kautta ja täten toimii sen nimen alaisena.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita